TOP-TEHTÄVÄKISA

ETÄKERHONA
TOP-TEHTÄVÄKISA 
 

Etäkerho on tältä keväältä päättynyt. TOP-tehtäviä voit tehdä jatkossa omaan tahtiin.

Paluttamalla tehtävän 4H-yhdistykseen saat siitä palautteen.

 

Härkätien 4H-yhdistys on käynnistänyt TOP-tehtäväkisan seuraavien kymmen viikon aikana toteutettavana etäkerhona eli ajalla 20.3. - 29.5.2020.
Kisan teemat vaihtelevat viikottain ja luvassa on ainakin kokkaukseen, eläimiin, kädentaitoihin ja luonto- ja ympäristöasioihin littyviä tehtäviä.

Osallistumisohjeet
Joka perjantai julkistamme kolme erilaista 4H TOP -tehtävää, joita kisaan osallistuvan on aikaa tehdä reilu viikko eli perjantaista seuraavan viikon perjantai-iltaan.  
Sama henkilö voi osallistua  viikottain vaikka kaikkiin kolmeen TOP-tehtäväkisaan.

Tehtävän palautuksessa on aina kaksi osiota
1) valokuva kisan ohjeiden mukaan (kännykkävalokuva käy hyvin) ja
2) kirjallinen palaute, joka sitten riippuu ihan tehtävästä 

Kuvamateriaalia julkistetaan 4H-yhdistyksen Facebookissa ja Instagramissa, kun viikon kisa on saatu päätökseen. 

Tehtäväkorttia ei siis tarvitse tulostaa ja palauttaa.
Riittää että syvennyt asiaan ja teet tehtävän ohjeiden mukaan. Apuun saa pyytää vanhempia sisaruksia tai vanhempia.
 

Tehtävä eli valokuva ja kirjallinen palaute tulee palauttaa puhelimitse (tekstiviesti tai WA-viesti)
Tuovi Löytynoja puh. 050 588 7693 tai
Anna-Sofia Holppi puh. 041 318 2027.
Viestiin on hyvä laittaa lähettäjän nimi, ikä ja kotikunta tiedoksemme.

 

Kisana toteutettava etäkerho sopii
Etäkerho TOP-tehtäväkisa  on suunnattu kaikille 4H-kerhoissa käyville lapsille ja nuorille sekä kaikille muillekin iältään 6 - 18 -vuotiaat.

Palkinnot
Joka viikko arvomme kolme palkintoa eli yhden palkinnon aina yhtä sen viikon 4H-TOP-tehtävää kohti. Palkinnot ovat 4H-tuotepalkintoja ja askartelupaketteja (arvo n. 5 e/paketti) 
Palkinnot toimitetaan postitse kisaan osallistuneen kotiin. 

 

4H-TOP-tehtäviä voit selata ja tehdä vapaasti, mutta Etäkerhon TOP-tehtäväkisaan  osallistutaan aina sillä viikolla kisassa olevilla tehtävillä. 
 

Etäkerho on tarkoitettu Auran, Kosken Tl, Liedon, Marttilan ja  Pöytyän kerholaisille

Toki muualtakin kuvamateriaali ja vastausposti on tervetullutta, mutta arvonnassa heitä ei huomioida. 

 

Etänä kun kasvokkain ei nyt voida tavata.